Jordania – Unohdettu helmi
Viime vuonna Jordania nosti taas päätään ja tuli myös suomalaisten matkatoimiston listoille. Jordanian naapurimaat ovat pitäneet huolen että tänne maahan ei ole oikein uskaltanut mennä. Täällä on vuodessa saman verran pouta päiviä kun Suomessa sade päiviä. Eli 360. Vietimme viikon tässä maassa ja kiersimme nähtävyyksiä ja katselimme Aqaban kaupungin keskustaa. Tämäkin maa on muslimi maa, mutta ollut joskus englannin siirtomaa niin täältä saa olutta ja juomaa ihan baareista ja löytyy jopa kauppoja joista saa kaikkia juomia (mm. 18% olutta). Liikkuminen tuntui ainakin turvalliselta joka puolella. Ihmiset tuntuivat olevan kovin innoissaan että turistit ovat palanneet. Moni tuli kysymään mistä ollaan ja toivottivat tervetulleiksi Jordaniaan.
Meidän hotelli alue. Rakennettu punaisen meren rannalle keskelle ei mitään. Alueella toimi monta hotellia ja joitain erillisiä ravintoloita ja kauppoja.Hotellilta oli 5km Saudi-Arabian rajalle ja vastapäätä meren toisella puolella näkyi Egypti. Oikealle kun käänsi päätään näkyi Israel. Monta maata yhdellä silmäyksellä.
Hotelli oli kait 4* (Mövenpick Resort & Spa Tala Bay Aqaba), mutta en nyt tiedä oliko se täysin sitä. Toki todella iso ja hieno allas alue. Ranta nyt ei ollut kovin ihmeellinen. Mutta siitä oli hyvä lähtee snorklaamaan ja aika läheltä löytyi hieno koralliriutta jossa pääsin näkemään kilpikonnan joka hetken matkaa veti mua perässään sekä Mantan joka liuhotteli rauhallisesti eteenpäin. Kuulemma alkoholi juomia ei saanut tuoda hotelli alueelle kaupungista, mutta eipä ne läpivalaisussa mitään asiasta sanoneet kun olutta toin. Aina kun tultiin hotelli alueelle oli samat rituaalit kun tullissa. läpivalaisu ja metallin paljastin.
Naapuri hotelli aluetta. Tämä Koko alue oli noin 10km Aqaban keskustasta.
Aqaba on Jordanian ainoa satama kaupunki. Asukkaita on kait joku 150t. Kaupungista löytyy paljon kauppoja ja basaareita. Ruoka kauppoja ja ravintoloita. Hinta taso ylättävän korkea. Toki halvempi kun suomi (niin kun lähes kaikki maat), mutta kyllä ruoka ja juoma maksoi kuitenkin lähelle suomen hintoja ravintoloissa. Kaupunki aika pelkistetty ja sellainen vanhan ja sekasen oloinen. Paljon ihmisiä liikkeellä perjantaina kun Saudi-Arabiasta ja Jordanian pohjois osista saapuu ihmisiä kaupunkia juhlimaan ja nauttii punaisesta merestä.
Vaikka Jordania onkin lämmin maa, niin löytyy sieltä myös kylmiä ja tuulisia paikkoja. Tämä kohta oli n,1,5km korkeudessa ja tuuli oli melkoinen. Matkasimme kohti Petraa.
Petran kalliokaupunkiin kävellään pitkin kalliosolaa. Todella hieno kokemus. Toki siellä ajetaan aaseilla/hevosilla kärryjen kanssa melkoista vauhtia. Turistit saavat ostaa kyytejä..
Petran “aarrekammio” näkyy jo sieltä.
Al Khazneh – Aarrekammio. Turisteja pyörii hullusti tässä ja kuumassa paikassa mihin ei juuri tuuli sovi.
Kuuma, kivinen ja hiekkainen paikka. Kyllä siinä miettii, että miten näissä on beduiinit asunut vielä 1980-luvulla..
Toinen reissu tehtiin Wadi Rumiin. Aavikko jossa on hiekkakivi monumentteja. Vähän kun olisi ollut Clint Itäpuun maisemissa. Jälleen hiekka pölisi ja aurinko porotti..
Paljon tuli otettua tästäkin hiekkalaatikosta kuvia. Söimme Beduiini kylässä illallista ja pääsin livahtaa pimeälle aavikolle ottaan kuvaa tähtitaivaasta ja linnunradasta.
Ranta oli surullista katseltavaa punaisen meren rannalla. Ja samoin pohja. Ihminen se vaan tuhoo kaiken kauniin..Kaikkea jätettä löytyy.. Halusin mennä tutkiin rantaa pidemmältä ja edestä löytyi hylätty hotelli. Siellä oli todella paljon roskaa ja jätettä. Vanhoja vesijettejä ja kaikkea mahdollista.. Mutta tutkimus retkeni päättyi kun kaksi isoin asein varustettua miestä tuli hakemaan minua pois sieltä. Kysyin saisinko ottaa heistä kuvaa, mutta ilmeet olivat sen näköiset että lähdin kiltisti ja nopeasti pois alueelta.. En laittanut kuvia tännekkään.. 😀
Haluan suositella kaikille tätä matka kohdetta. Mielestäni kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Elämässä pitää olla jännitystä ja täällä sitä sai pelkästään sillä että teki mielikuvissa tästä vaarallisemman kun se ikinä edes oli.
ObetteCok
priligy pill In addition, exercise only intervention studies reported mixed findings about QoL at follow up times 6 month follow up maximum 35, 36, 37, 38, 39, 40