Pakoon tammikuuta

Thaimaa
on
30.12.2019

Lunta on jälleen melkein 60cm jos löytää hyvän kohdan mitata..

Teimme kesällä päätöksen että lähdemme tammikuussa Thaimaahan ja tällä kertaa teemme hieman pidemmän tripin. Ja se kanssa päätettiin että nähtäisiin monia eri paikkoja.

Rupesimme kahlaan Bookingia, TripAdvisoria, erilaisia blogeja yms. läpi ja katsomaan mihin ja miten.

Tutuistuimme edellisellä reisulla Reemiin ja hänen vaimoonsa Aritaan. Heillä on matkailu yritys Koh Lantalla. Olimme käyneet tietyillä saarilla heidän kauttaan ja oli joku näkemys sen alueen saarista. Koska olemme olleet Facebookin kautta yhteydessä heihin, päätimme että tämäkin matka suuntautuisi Koh Lantan ympäristöön. Saaria löytyy monia siitäkin ympäristöstä. Koska olemme innokkaita snorkaaljia on se yksi lähtökohta paikan valinnoille. Majoitus ei tarvitse olla mitään tähtien täyttämää. Itselläni on riittänyt yksitähti jo pitkän aikaa.. 😉

Määritimme ajan jonka olemme lomalla ja sit katsottiin lennot. Joulun aika on kallista matkustaa, joten siirsimme lähtöä joulun jälkeiseen aikaan. Siinä on äkkiä 2k€ ero 3-hengeltä. Suorat lennot on halvin ja helpoin ottaa TUI:n kautta. Krabille laskeutuminen ja siitä taksilla Koh Lantalle.

Eli eka majoitus otettiin Koh Lantalta. Sieltä otimme Ananda Lanta Resort paikan yöpymisiin. Tässä majotuksessa olemme 5 yötä. Siitä siirrymme Koh Mook saarelle. Muukies bunglow majoitus ja 3 yötä. Seuraava saari on Koh Libong ja Libong relax beach resort ja 3 yötä jälleen siellä. Tämän Jälkeen Koh Ngai Cliff beach resort 3 yötä. Siitä palaamme jälleen Koh Lantalle Lanta fevrier resort 4 yöksi josta sit palaamme lentokentälle ja kotiin. Eli 3vkoa reissaamista edessä.

Saa sit nähdä miten tämä kaikki menee ja saarien välit saadaan matkustettua, koska niitä ei olla vielä ostettu tai varattu. Mut luotan että sieltä löytyy kyllä veneitä jotka meitä kuskaa..Ehkä ystävämme Reem järjestää.. 😀

Huomenna noustaan koneeseen ja siitä tämä seikkailu alkakoon..

TAGS
RELATED POSTS
Koh Ngai

30.1.2020

Koh Libong

20.1.2020

Koh Mook

17.1.2020

JÄTÄ KOMMENTTI

viimeiset postaukset
Vanhat postaukset